Suomen luolat

Kallioperän kivilaaduista johtuen Suomessa luolat ovat enimmäkseen ahtaita ja pieniä. Kotimainen luola johon sopii kolme ihmistä istumaan ja syömään eväitä on jo kelpo löytö. Täkäläisten luolien pienuudesta ja lohkarerakenteesta johtuen luoliin eksyminen ja luolien tulviminen ovat meillä kovin harvinaisia haittoja. Useita suomalaisia luolia voi tutkia hyvin kevyellä varustuksella, paisteella ja sateella.
Kunnon varustus kuitenkin lisää luolaretkeilijän mukavuutta myös kotimaassa.

Suomen luolia kartalla (koonnut retkipaikka.fi)

Toistaiseksi useimmat kotimaassa tutkimamme luolat sijoittuvat Suomen eteläisiin osiin.
Jos sinulla on lisätietoa (kuvia, karttoja, koordinaatteja)  Suomen luolista, ota yhteyttä:  luolat@utu.fi

 

 


Lista luolaretkikohteista Suomessa

Suomessa on tuhansia luolia, jotka kelpaavat mainiosti retkikohteiksi.
Olemme keränneet tänne muutamia vierailemisen arvoisia kohteita Suomessa.


Symbolit:

 Kävelyosuus, ryömintä ei ole välttämätöntä.

 Luola päivänvalon ulottumattomissa.

 Köysi on hyödyllinen tai tarpeellinen.

 Luolassa on vettä.

 


Bombergsgrottan, Loviisa

Etelä-Suomen helpoimmin lähestyttäviä luolia, aivan tien vieressä. Kauniin kolon kautta pääsee ryömimään matalaan mutta melko isoon kammioon.

kuvaaja: velma Aho (Karttalinkki)


Haukkavuoren luola, Laitila

Pieni luola. Sivun ylläpitäjä ei täysin ymmärtänyt geologin antamaa kuvausta paikasta. (Karttalinkki)


Hautvuoren linnankellari, Laitila

Lohkareinen linnavuori (oikeasti mäki) jossa on useita koloja. Lähellä pysäköintimahdollisuus, luolat helppo löytää ja niiden tutkimiseen voi käyttää tuntikausia. (Karttalinkki)


Hulubergsgrottan, Sipoo


Puoliksi veden täyttämä kammiopari kalkkikiven sisällä. Ainakin talvella järeä varustus on tarpeen.

kuvaaja: Toni Rasmus Ruokonen

(Karttalinkki – Video, kuvaaja Toni Rasmus Ruokonen – Luolakartta)


Jeremian luolat, Kustavi

Lohkareissa olevia ahtaita käytäviä. Lattiat kalliota ja louhikkoa. Kesämökin pihalla. (Karttalinkki)


Kellarikiven luola, Lavia

Suuren siirtolohkareen alla oleva lohkareluola, kaksi ihmisen kuljettavaa sisäänkäyntiä. Tarinoiden mukaan sotien aikainen piilopaikka, nykyään metsästäjien käytössä sekä paikallinen nähtävyys ja retkikohde. (Karttalinkki)


Ketunluola, Vantaa

Aivan Kehä III:n sisäpuolella sijaitseva luola, joka saattaa olla juuri ja juuri suurempi kuin Nepperin luola. Ahdas ryömintä johtaa ehkä kuusi metriä pitkään luolaan, jossa mahtuu pari ihmistä hyvin istumaan. Ympäristö on ruma ja suttuinen, mutta onneksi itse luolaan ahtautuminen on ollut huligaaneille liian vaikeaa. (Karttalinkki)


Lassilan linnavuori, Ruokolahti 


Rakoluola korkeassa graniittikalliossa, pääsy tikkailla. Luola kulkee kallion läpi ja saattaisi jatkua ylöspäin mutta kiipeäminen vaatii joko melkoisesti taitoa tai uskallusta, paikoitellen lohkareet joiden päälle kiivettäisiin näyttävät epävakailta. (Karttalinkki)


Luolavuoren luola, Turku 


Lohkareluola lähellä asutusta ja urheilukenttää. Hyvien liikenneyhteyksien päässä, viereen pääsee autolla, bussilla tai polkupyörällä. Korkeahko eteinen, ahtaita käytäviä ja kammioita. Luola yltää syvälle päivänvalon ja kännykkäverkon ulottumattomiin. Kypärä välttämätön. Erittäin viihtyisä. (Karttalinkki – Kuvia, kuvaaja Taina Nyman)

Tuomo ja Dare Lulavuoren luolassa. Kuva © Taina


Lyttylän pirunpesä, Pori


Suomen toisiksi pisimmäksi (kulkukelpoiseksiI) luolaksi arvioitu yli 70 metriä pitkä lohkareikko. (Karttalinkki)


Mätikkälän luola, Masku

Pitkä luola, useita sisäänkäyntejä.

Masku

Kuvaaja: Miri Pihlaja

(Karttalinkki – Kuvia, kuvaaja Miri Pihlaja)


Nepperin luola, Espoo

“Suurin luola Kehä 3:n sisäpuolella” on pieni jopa suomalaisen luolamääritelmän mukaan. Kalliolipan alla voi pitää sadetta. Muutaman metrin ryömintäosuus on aivan hauska.

Nepperin luola

Kuvaaja: Elina Saarinen

(Karttalinkki – Kuvia, kuvaaja Weltsi)


Olhavan luola, Kouvola

 
Repoveden kansallispuistossa Olhavanvuoressa on ehkä 20 metriä pitkä ja 10 metriä syvä rakoluola jonka uloimpaan osaan on rakennettu myös kiipeilyreitti. Ilman köyttä hyvin loukkaantumisvaarallinen paikka, köyden kanssa hämmästyttävän syvä ja tunnelmallinen suomalaiseksi luolaksi. Pääsy työläs. (Karttalinkki(sijainti hieman epätarkka) – Kuvia, kuvaaja Velma Aho)

Laskeutuminen Olhavan luolaan. Kuva © Weltsi


Pahojärven piilokirkko, Laitila

Suurten siirtolohkareiden rajaama holvimainen tila. (Karttalinkki)


Pakattulan luola, Naantali

Täällä pitäisi olla mainitsemisen arvoinen luola, mutta joko emme löytäneet sitä, tai sitten se vaan oli pieni ja epäkiinnostava jopa suomalaisilla standardeilla. Kauniin kallion läpi kulkee lyhyitä tunneleita.(Karttalinkki)


Pähkinäluola, Sammatti


Urtmäen useista rakoluolista suurin ja vaikuttavin. Puolessatoista kerroksessa oleva tila, josta löytyy kauniin väristä graniittia ja Suomen hienoin poikkari. Mikäli tässä luolassa käy, kannattaa katsoa myös muut kallioraot; niistä löytyy lisää poikkikulkua ja eräästä jopa nelimetrinen maanalainen kuilu, jonka pohjalle voi laskeutua. (Karttalinkki – Kuvia ja matkakkertomus Retkipaikka.fi:ssä)


Repouuron luola, Lieksa 


Parin kilometrin päässä Pirunkirkosta sijaitseva monimutkainen lohkareikko, kuin pirunpelto jonka sisään pääsee ryömimään. Sokkeloinen yli sadan metrin pituinen konttaus- ja ryömintäharjoitus, jonka useimmista kohdista kuitenkin näkyy jonkin verran päivänvaloa ja josta pääsee ulos useastakin paikasta. Paljon hauskoja ahtautumisia ja Suomelle todella harvinaisia suunnistuspähkinöitä. (Karttalinkki tulossa)


Ryövärinluola, Kaarina

 
Viisikymmentä metriä pitkä kalliohalkeama joka välillä kulkee lohkareiden alitse. Suomalaiseksi luolaksi paljon korkeuseroja, köysi oli talvella hyödyllinen apuväline. Suurimpia löytämiämme kammioita kotimaassa. (Karttalinkki – Kuvia, kuvaaja Miri Pihlaja)

Ryövärinluola talvella. Kuva © Miri


Sarajärven linnavuori, Ruokolahti 


Kallion läpi kulkeva tunneli joka vaatii hieman ryömimistä ja mönkimistä, sekä kapea kuilu johon laskeudutaan köyden avulla. Aika vahva ehdokas Suomen parhaaksi luolaksi monipuolisuutensa vuoksi. (Karttalinkki)


Sotkanmunan luola, Lieksa 

Kolin kansallispuistossa, aivan Pirunkirkon naapurissa sijaitseva kallioon aukeava rako, johon on helpointa laskeutua köyden kanssa. Kapea ja korkea kuilu, jonka päässä on ahdas kolo, jota ei ainakaan luolaseuran joukkue vielä ole kokonaan tutkinut.
(Karttalinkki – Kuvia, kuvaaja Miri Pihlaja)


Torholan luola, Lohja 


Suomen suurin kulkukelpoinen kalkkikiviluola. Suuri ja avara tila josta lähtee pienempiä käytäviä. (Kartalinkki – Kuvia, kuvaaja Taina Nyman)

Tienviitta Torholan luolaan, Lohja. Kuva © Elina


Ylämaan pirunpesä, Ylämaa

Hyvin erikoinen luola Suomessa: rapakiveen muodostunut lyhyt tunneli, ei samanlainen lohkareluola kuin useimmat täältä löydetyt. Rapakiven luonteen vuoksi hyvin hauraan oloinen.

(Kuvia kuvaaja Miri Pihlaja – Kuvia kuvaaja Velma Aho – Karttalinkki)

 

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna